lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lauantain kuulumiset

Vein S-tyttären tapaamaan kaveriaan Seinäjoelle ja sillä aikaa kiertelin kauppoja. Yritin etsiä itselleni edullista tuulipukua töihin. Puvun löysin, mutta en kovin edullista, vaikka se olikin kaupungin edullisin minun kokoani. Siitä halvemmat olivat kokoa xs, xxs tai xxl.
Mutta sitten tein löydön, josta olen onnellinen. Olen koko talven etsinyt itselleni uutta talvitakkia, mutta siitäkään en ole ollut valmis maksamaan satoja euroja. Nyt löysin takin ja 70 prosentin alennuksella, joten hinnaksi jäi vajaa 60 euroa, mikä oli mielestäni sopuhinta. Ja tuleehan uusi talvikin aikanaan.
Pari elokuvaakin ostin; joissain arvosteluissa kehutun kotimaisen Haarautuvan rakkauden talon. Katsoin sen alkuillasta, eikä se ollut minun makuuni. Liikaa koheltamista ja tarinakin jäi minusta köyhäksi. Näyttelijät olivat hyviä, H-P Björkman kuuluu suosikkeihini.

Aamulla kävin koirien kanssa metsässä ja siltä retkeltä muutama kuva.

Mustikan varvuissa silmut pullistelevat.


Sammalesta lähikuva.


Menninkäisetkö ne partojaan kuivattelevat?


Lurun tassu rasahti jään läpi.


Meidän koirathan rakastavat lunta yli kaiken ja heidän onnekseen sitä vielä on. Minä soisin sen jo sulavan.


Leppoisaa sunnuntaita!

1 kommentti:

  1. Minunkin koirani rakastaa lunta ja lumipalloja. Emäntä kyllä odottelee maan ruohottuvan. Kivoja metsäkuvia!

    VastaaPoista