lauantai 11. kesäkuuta 2011

Uusi yritys

Minulla on ollut tänään ensimmäisen kerran bloggerin kanssa ongelmia. Epäilen ongelmien johtuvan siitä, kun päivitin Mozillan tänään ja sen jälkeen netti on muutenkin takkuillut.

Minusta tuntuu, että kaikki pensaat kukkivat tänä kesänä yhtäaikaa. Syreeni kukkii, unkarinsyreeni availee kukkiaan, pihlajat myös ja angervot lopettelevat kukintaansa.

Lumipalloheidessä kukat ovat avautuneet, mutta eivät ole aivan vielä ihan valkoisia. Mielestäni kauniita pikku kukkasia pallossa, kun sitä lähemmin tarkastelee.


Ensimmäisen juhannusruusun kukankin löysin, nuppuja on tosi paljon.


Koirat pääsivät tänään ulos syömään;) Sisällä, kun syövät, Luru aina odottaa, että Mökö syö ensin ja menee sitten vasta syömään. Mutta ulkona se meni heti omalle kupilleen. Sillä on omituisia tapoja muutenkin, hassu koira:)




En osaa linkittää, mutta vuosi sitten toukokuussa kerroin meidän paviljongin kovasta kohtalosta. No nyt sitten otetaan uusi yritys ja tänään haettiin uusi, toivottavasti vahvempaa tekoa oleva paviljonki. Isäntä, S-tytär ja poikaystävä kokosivat sen.
Ovat luvanneet ensi viikoksi sateita ja ukkoskuuroja, joten paviljonki joutuu heti kovaan testiin, jos ennustukset pitävät paikkansa.


Minä lupasin leipoa kokoajille raparperipiirakan ja sen tein. Sillä herkuteltiin uudessa paviljongissa ja lisäksi otin ison kulhollisen pakastemarjoja sulamaan ja niitä syötiin kinuskikastikkeen kera, nam nam.
Vadelmat tulivat hauskan näköisiksi, kun huurtuivat jäisinä heti tässä lämmössä.

3 kommenttia:

  1. Meilläkin kaikki puut ja pensaat kukkivat yhtäaikaa (paitsi ruusut, onneksi). Olisi kivenpi, jos kukintaa riittäisi pitemmälle ajalle.

    VastaaPoista
  2. Iik...ihanaa, nyt tekisi mieli noita huurteisia kylmiä vadelmia....täällä nimittäin on niin KUUUMA!

    VastaaPoista
  3. Kovaa vauhtia kukkivat kaikki kasvit, kun hellekausi tuli näin alkukesään...ei meinaa itse perässä pysyä. Toivottavasti paviljonki kestää mahdolliset trombit ja ukkoset!!!

    VastaaPoista